maanantai 2. huhtikuuta 2012

Mitähän tästä tulee???

Mies lähti vihapäissään ajamaan sadan kilometrin päähän naapurikaupunkiin ottamaan talkooväen vakuutusta, kun edellinen oli loppunut. Vihapäissään siksi, että pakotin hänet ottamaan vakuutuksen, muutenhan olisimme lirissä, jos jollekulle sattuisi jotakin rakennuksella. Ja vihapäissään ja epätoivoissaan siksi, että rahat tilillä uhkaavat loppua eikä uutta ole näköpiirissä. Työttömyyspäivärahapäätöstä hän odottelee edelleen. Ja se päätös saattaa viipyä vielä jopa puoli vuotta, sillä se jumii maassa, jossa hän oli töissä ja siellä kulkee kaikki aina hitaasti eteenpäin... Laskuja meillä on tulossa niin paljon, että tilillä olevat rahat eivät riitä! Nyt tarvittaisiin esirukouksia, että työttömyyspäivärahat alkaisivat tulla ja hän saisi kaupunkiasunnon myytyä nopeasti!

Raha oli aamuisen riitammekin aiheena. Saimme sen sovittua, mutta minä onneton muistutin häntä vakuutuksesta. Soittamaan hän ei suostunut vakuutusyhtiöön, vaan päätti lähteä autolla kotikaupunkiinsa hoitamaan asian (olisi meidänkin kaupungissa ollut ko vakuutusyhtiön konttori). No, ehkä hän nyt tarvitsi tämän irtioton. Toivottavasti ajaa maltilla. Mitähän tästä tulee???

4 kommenttia:

  1. Ainakin pankki varmasti antaa lainaa sitä kaupunkiasuntoa vastaan, kunnes se on myyty. Ja onhan takuuna myös se remontoitava talo.

    Meilläkin on ollut talkooporukalla vakuutus. Sen saa muuten nykyään ihan netistäkin otettua. Mutta ehkä mies tarvitsi muuten ajatteluaikaa.
    Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tuli jo takaisin, oli matkalla soittanut vakuutusyhtiöön ja saanut vakuutuksen. Lauhtui siis matkalla! Nyt pitäisi alkaa keskustella miten rahoitetaan loppuremontti vai jätetäänkö paussille joksikin aikaa (mikä olisi sääli, kun niin vähän enää puuttuu), mutta mies ei nyt jaksa, kun on nukkunut niin huonosti (stressaa raukka, eikä oikein osaa käsitellä tätä tilannetta)....

      Poista
  2. Sitähän ruukataan sanoa että jos suhde kestää talo/kodinremontin, niin se kestää kaiken muun :)
    Jaksuja <333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mies sanoi, että on mukava kuulla minun puhuvan "kodista", kun puhun talosta :). Niinpä. Moni eroaa, kun talo on valmis!

      Poista