Taas minä itkin!
Meille tuli taas riita. Rahasta. Mies murehtii aika ajoin rahanmenoa. Onhan se selvä, että murehtii, kun talon remontti vie hänen elinikäiset säästönsä eikä riitäkään, vaan hän joutuu myymään kaupunkiasuntonsa maksaakseen talon remonttia. Mies on välillä melko epätoivoinen ja tänäänkin yritin häntä lohduttaa viisailla sanoilla ja muistuttaa siitä, että hänen omaisuutensa on nyt kiinni ihanassa talossa, josta tulee yhteinen kotimme. Yritin myös keksiä keinoja millä saisimme rahat riittämään. Olisin valmis myymään oman asuntoni yhteiseksi hyväksi, mutta mies ei anna. Hänen mielestään se säilytetään minun turvanani. Juttelimme ja pohdimme asiaa taas monelta kannalta, kunnes mies vaipui synkkyyteen ja sanoi minulle, että imen hänet kuiviin ja jätän hänet, kun ei ole enää mistä ottaa! Olin äärettömän loukkaantunut - ja typertynyt. Hän itse aloitti laajamittaisen remontin taloon, vaikka sanoin sen kelpaavan minulle 70-luvun kuosissaankin. Hän itse on hankinnat suorittanut ja rahansa käyttänyt, vaikka olen tarjonnut rahallista apuani maksuihin.
Tuo katkera purkaus on minulle luottamuksen puutetta. Koen, että hän on epävarma rakkaudestani, vaikka sitä kuinka hänelle yritän todistaa. Koen olevani jotakin äärettömän pahaa ja katkeraa hänen mielessään. Purskahdin itkuun. Pettymyksestä, tuskasta, kiukusta. Mies alkoi taas pukea päällensä ja mutisi menevänsä hotelliin. En päästänyt häntä, ja jotenkin saimme tilanteen purettua.
Olen edelleen hyvin ihmeissäni ja pahoilla mielin hänen tokaisustaan. Jostakinhan se kertoo. Liekö hänellä menneisyydessään epäluotettavia naisystäviä vai mitä, jokin hänessä saa tuon epäilyksen aikaan.
Olen päättänyt, että parisuhteessani en lähde katkeruutta ja syytöksiä kuuntelemaan. En myöskään koskaan aio alistua mustasukkaisen tai väkivaltaisen miehen peukalon alle. Tämä tilanne on kuitenkin niin erilainen. Liikuttava ja rujo. Epävarman ja pelokkaan miehen purkaus. Annan hänelle anteeksi, vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi. Mutta en tiedä mitä teen, jos samantapainen syyttely jatkuu tulevaisuudessa!
Oon pahoillani tilanteesta, kurjaa. Naisen itku lamaannuttaa miehen, sitä hän varmaan pakeni ja alkoi tekemään lähtöä. Mutta voi miten ymmärrän kiukun ja pettymyksen itkusi!!
VastaaPoistaAnna anteeksi ja pyydä anteeksi!sitä että petyit ja kiukustuit. Maailman vaikeinta, maailman helpointa. Toivon ihanampaa iltaa ja parempaa huomista <3
Saimme keskusteltua lisää ja kyllä hänellä melkoinen stressi ja pelko on päällä. Minun tehtävänäni on nyt tukea häntä. Uskon, että ajan myötä hän oppii luottamaan - onhan suhteemme kovin nuori vielä!
PoistaMinäkin olisin varmasti moisesta itkenyt, vaikken helposti noissa tilanteissa itkuun tyrskähdäkään. Kovin negatiiviselta vaikuttaa miesystäväsi naiskäsitys. Onneksi se voi vielä muuttua, kun vaan korvaavia kokemuksia kertyy tarpeeksi paljon. Mitä tahansa ei silti tarvitse toiselta sietää. Hyvä, että et ole valmis alistumaan sylkykupiksi.
VastaaPoistaSen verran itsekäs olen, etten alistu kenenkään vallan alle. Tämä mieheni ei ole kuitenkaan väkivaltainen, onneksi. Mutta yhdenlaista vallankäyttöä on toki sekin, ettei luota. Uskon kuitenkin, että luottamus syntyy, kunhan jaksan olla kärsivällinen!!!
PoistaOliskohan teidän hyvä sopia ihan paperilla nuo raha-asiat, niin että kumpi mitäkin maksaa? Auttaisiko se molempia.
VastaaPoistaMiehen lähteminen aina vaikeuksien tullen on hankala juttu sitten kun asutte siellä talossa yhdessä. Jos se toistuu jo nyt, niin mitäs sitten? Siitä on syytä keskustella.
Voimia !
Kiitos! Keskusteltu on ja paljon! Vanhanapoikana mies ei ole oikein oppinut toimimaan naisten kanssa ja siksi hämmentyy. Jospa tämä tästä! Minun kärsivällisyyttäni, ymmärtämystäni ja anteeksiantoani tässä nyt kysytään!
PoistaMitäs jos kirjoittaisit hänelle kirjeen, jossa kerrot, että alat pelätä tilanteita, joiden jälkeen hän on heti valmis lähtemään. Pyydä, että hän yrittäisi heti kertoa, jos jokin painaa mieltä ja sitten jäädä siitä keskustelemaan. Poistuminen takavasemmalle ei ole mikään ratkaisu, asiat ei selvene niin, vaan jäävät helposti hampaankoloon. Kerro, että yhdessähän tätä elämää rakennetaan ja yhteisiä on silloin kaikki pahat mieletkin ja pelot. Jos toinen tekee lähtöä, kun mieli kääntyy niin sinä alat elää niin, ettei sellaisia tilanteita tulisi...silloin et uskalla olla oma itsensi. Ja sen sinun tulee muistaa: sinä olet itsellesi aina se ykkönen, aina tärkein ihminen!!
VastaaPoistaHyvä idea tuo kirje. Tosin olemme saaneet paljon nyt keskusteltuakin! Hän on hyvin vastaanottavainen ja kärsii itsekin omista rajoitteistaan ja on valmis niistä luopumaan, kuten hän itse sanoo. Meillä on ollut hyvin antoisa vuorokausi!
PoistaItelle tulee mieleen, et mies on hämmennyksissä. Luulisin että kyllä se siitä, kunhan arki uudessa talossa alkaa. Sen remontointi on todellinen RAKKAUDENOSOITUS sulle!!
VastaaPoistaVoi partapappa, olet niin oikeassa! Mies on todellakin monta kertaa sanonut, että rakentaa kotia MINULLE ja että ei voisi kuvitella itseään talolle ilman minua! <3
PoistaVoin lohduttaa että vuosien myötä helpottaa.
VastaaPoistaTuo kesken asioiden selvittelyn lähteminen minuakin alkuun raivostutti, kesti aikansa ennenkuin ymmärsin mistä se johtui.
Nyt riitelemme ja selvittelemme asiat jo sulavasti, alkuaikoina mies aima kuvitteli hankaluuksien tarkoittavan suhteen loppua.
Eletty elämä kokemuksineen ja arpineen kulkee meissä aina mukana, ehkä hänellä on kokemuksia siitä ettei riitä tai kelpaa sellaisenaan.
Luottamus rakentuu ajan mittaan, enkä usko että olet hänen mielestään missään tapauksessa mitään pahaa tai katkeraa.
Epävarmuus on hänessä itsessään, eivät siihen vakuuttelusi ja itkusi tehoa.
Ne jopa saattavat ahdistaa häntä lisää.
Älä katkeroidu, äläkä missään nimessä etsi vikaa itsestäsi - usko komemuksen ääntä!
Niin kovin tutulta tarinasi kuulostaa.
Voi, olet varmasti oikeassa! Meillä oli taas tänä aamuna riitaa, mutta pysäytin sen ja otin härkää sarvista. Niinpä saimme asian puitua. Näköjään pitää keskustella ja keskustella. Onneksi mies kykenee siihen kuitenkin :)!
Poista