Minulla on paha nivelrikko polvissa. Niin paha, että olen jo jonossa tekonivelleikkaukseen. Olen ylipainoinen. Niin pahasti, että jos en laihdu muutamaa kiloa, niin leikkaus peruuntuu sen vaarallisuuden vuoksi. Ylipainoisella on nääs suurentunut riski saada komplikaatioita ja toipuminen on hitaampaa.
Minun pitäisi laihtua. Liikkumalla se ei onnistu, kun polvet ovat niin rikki, että niillä kävellään maksimissaan 300 metriä ja matka loppuu siihen. Käyn kuntosalilla vahvistamassa lihaksiani, että edes lihaskunto olisi hiukan parempi, vaikka paino ei putoa.
Jotta saisin painoani pudotettua, menin yksityisen lääkäriaseman laihdutusklinikan asiakkaaksi. Tarkkojen tutkimusten jälkeen minut todettiin niin terveeksi, että saatoin aloittaa tiukan ENE-dieetin, jossa kalorimäärä on reilu 700 kaloria ja keho menee ketoosiin, paastotilaan, jolloin näläntunne heikkenee. Kaksi ensimmäistä paastoviikkoa meni suht hyvin, paino tippui 3,8 kiloa. Sitten alkoivat hankaluudet: nestettä alkoi kertyä kehoon, paino nousi takaisin; jo kaksi viikkoa jatkunut ripuli jatkui vain ja lihakset menivät heikkoon kuntoon; minua huimasi ja pahanolon tunne oli kokonaisvaltainen; verenpaine romahti huikean alas. Lääkärin tuomio: ENE-dieetti piti lopettaa neljä viikkoa kestettyään! Minä en siis saa painoa alas edes paastolla!!!
Nyt olen ollut viikon 1200 kalorin dieetillä. Paino ei ole noussut eikä laskenut, mutta toiveikkaana olen. Tosin pelkään koko ajan milloin kutsu leikkaukseen tulee ja saan tylyn tuomion: ei leikata!
Mitä minä sitten teen? Jatkan läskieni kanssa taistelua, kipeillä polvilla känkkäämistä ja odotan ihmettä tapahtuvaksi? Kummallista on ihmisen elämä: vaikka kaikkensa tekee, ei sekään auta! Yksi lohtu sentään: lääkäri sanoi, että ylipainoni ei ole syy nivelrikkoon! En sentään ole itse aiheuttanut sitäkin pahaa - sitäpaitsi lääkärin lausunnossa luki, että minulla on "hoikat polvet" :)!
Kaiken tämän keskellä taistelen masennuksen uusiutumista vastaan. Ei tämä ainakaan huumoria nostata!
(Sitäpaitsi, koska minulla on jatkuva kuolemanpelko, pelkään, että saan tietenkin leikkauksessa sairaalabakteerin tai sitten veritulpan, johon kuolen...).
Mun on aikalailla vaikeeta antaa neuvvoja, kun en moista oo kokennu. (Siis kaikki 3 tekstiäs luettuani) Ite olin hiukkasen ittettuhonen teininä, mutta täysikäseks tultuain päätin, et nyt loppuu synkistely, kaivan kaikesta esiin sen hyvän puolen. Niimpä perusnegatiivisesta tuli peruspositiivinen ja sillä linjalla oon jatkannu.
VastaaPoistaPelkäsin kans paljon. Olinhan suvun nuorimpana paljon kaikella peloteltu. Pimeetä pelkäsin eniten, kunnes yks kaverini sano: Kenen sä luulet siellä pimeessä kulmantakana sua oottavan ja kalikalla päähäs mottaavan. Koita ite kuin kauan jaksat olla kädet ylhäällä. Siihen loppu pimeen pelko ja senmyötä pikkuhiljaa kaikki pelot. Ihmisiä pelotellaan aivan turhaan kaikella. Mitä pelkäämistä kuolemassa on? Jokainen meistä sen tulee kokemaan, niinkun mirjardit muut ennen meitä, eikä sieltä oo kukaan koskaan tullu sanomaan, et olipas pelottavaa kuolla.
No, nää nyt on vaan mun mielipiteitä, ne saa jättää omaan arvoonsa, jos siltä tuntuu.
Itteäin vaan harmittaa, et vaikka oon paljon kokennu, ni vaik haluisin, ni päänsisäsis asiois oon täys nolla. En tiiä niistä mitää.
Mukava tää sun uus plokis... ;D
Kiitos - ja kiva kun löysit tänne :)! Tällanen päänpurkublogi tästä ehkä muodostuu. Saa nähdä kuinka kauan jaksat lukea :)!
PoistaMullekin noi päänsisäiset asiat oli täyttä hepreaa aikoinaan, kunnes itse sairastuin. Nyt olen oivaltanut, että kuka tahansa voi sairastua, eikä sille voi mitään itse. Ja nuo pelot, niille ei voi mitään, vaikka kuinka yrittää järkeistää. Ne vaan iskee päälle, etukäteen ilmoittamatta - ja ihan epäloogisissa paikoissa ja asioissa! Se on sitä sairautta.... Tällä hetkellä auttaa lääkitys ainakin osittain, mutta kuinka kauan, sitä ei tiedä!
Jaksan! Täysin samaa mieltä oon tosta mitä sanoit päänsisäsistä asioista. Ne vaan tuppaa 'terveiltä' tai siis 'terveitten' mielestä valitettavan usein olemaan muka laiskuutta/työnvieroksuntaa tms., vaikka oikeesti se henkilö tarttis oikeesti sitä apua. Nopsaan ja pian!
VastaaPoistaNiin. Jos sitä apua vaan sais :P
PoistaOn paljon ihmisiä, joiden mielestä ei ole sairas, kun kerran mitään ei näy päälle päin. Just niin kuin Partapappa sanoi, laiskojahan me ollaan kun ei viitsitä töitä tehdä.
VastaaPoistaMutta kyllä minun mielestä yhteiskunnan pitäisi huolehtia kaikista jäsenistään hautaan saakka. Eikä erotella eläkeläisiä jne.
Puhut vähän mutta asiaa. Lisäisin kumminkii, että asuinpaikasta huolimatta.
PoistaToisaalta, on ihmisiä, jotka suorastaan säikähtävät, jos sanot olevasi mielenterveyspotilas! "Hullun" leima otassa istuu lujassa myös! Mutta aika rohkeasti mielenterveyden ammattilaiset "tiputtavat" potilaitaan hoidosta pois. Tiimissä vaan päätetään kuka on tarpeeksi terve, että voidaan siistiä jonoja.....
Poistatjaa,
VastaaPoistakyllä tässä maassa vieroksutaan kaikkea mikä päähän liittyy.
vieläkin, lähes kolmentosita vuoden jälkeen sairastumisesta muutamat karsastavat aivohalvausta.
eikä masennusta aina osata ymmärtää todellisena sairautena. tekemistä ja valistamista on vielä paljon edessä.
sitäpaitsi meissä jokaisessa asuu kuitenkin pieni F-koodi... minullakin.