Masennuksen käsitteen ymmärtämisestä

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen!
Miehelleni masennus on sairautena todellakin vieras käsite. Kyllä hän hahmottaa masennus-sanan ja alakulon ja ahdistuksen, mutta sairauden hän yhdistää kutakuinkin skitsofreniaan. Ilmeisesti johtuen siitä, että on lukenut lääkeinfoni tarkkaan ja toinen käyttämäni lääke on tarkoitettu mm skitsofrenian hoitoon. Ja vaikka kuinka selostan hänelle, että minun "harhani" (minullahan on psykoottinen masennus) ovat ihan toista maata ja käytän vain minimaalisen pienenä annoksena ko lääkettä, hän on saanut päähänsä, että jossain vaiheessa juoksen hänen perässään  kuin naapurinemäntänsä aikoinaan, kirves kourassa miehensä perässä ikkunan läpi (naisella on skitsofrenia). Mieheni kysyi myös eilen, että joutuvatko masentuneet aina hullujenhuoneelle (koitin siitäkin selostaa, millaista hoitoa nykyään on mahdollista saada esim. psykiatrisilla osastoilla ja ettei niitä nykyään sanota hullujenhuoneiksi..)! Meillä on siis edelleen keskustelun paikka aiheesta masennus.

Omasta hoidostani sen verran vielä, että olen kulkenut vuosien mittaan erilaisissa yksilö- ja ryhmäterapioissa hyvin tiiviisti. Toki sieltä olen eväitä saanut - ennenkaikkea oppinut ymmärtämään sairauttani. 2,5 vuotta sitten olin psykiatrisella osastolla työkyvyn arviossa ja hoidossa yhteensä 13 viikkoa. Mm lääkitykseni uusittiin kokonaan. Sieltä alkoi iso muutos, joka johti mm eläkkeelle siirtymiseen ja avioeroon, ja aikamoiseen elämäntapamuutokseen, joka hävitti minulta 20 kiloa ylipainoa. Elämäntilanteeni on muuttunut parin viime vuoden aikana siis radikaalisti, ja nyt minulla on siis jo uusi mies, jonka kanssa rakennan aivan uudenlaista elämää maalle. Lääkkeiden varassa olen kuitenkin isoista muutoksista huolimatta. Niitä ei luvattu minulta poistaa ehkä koskaan (ja reseptien uusimispaikka on siis se terveyskeskus nykyään, joten ainakaan ihan heti ei varmaankaan kukaan ala arvuuttelemaan josko lääkitystä voitaisiin purkaa)....

Sitähän minä en tiedä tulevatko oireet koskaan enää yhtä vahvoina kuin ne olivat jokusen vuosi sitten - mutta alakuloa, ahdistusta ja vetämättömyyttä minulla on. Toisaalta ne ovat kai aika tavallisia oireita "terveelläkin", joten saatan ylireagoida luulemaan, että olisin sairastumassa uudelleen. Mutta otin kuitenkin miehen kanssa asian puheeksi, ja hän on nyt siis hiukan poissa tolaltaan, vaikka tiesikin sairaudestani etukäteen ja olemme siitä keskustelleet (kai hän oli ajatellut, että masennus on ohi mennyt eikä koskaan palaa).....
No, hän sulattelee asiaa nyt omissa oloissaan, katsotaan mitä seuraa!