Vilukissi ihmetteli kommentissaan, että kuinka minut on voitu nakata pois mielenterveyspalveluista. Minä itsekin ihmettelin, kun minulle asia ilmoitettiin. Mutta "kun on resurssipula ja sinua on niin paljon jo hoidettu". Siispä olen nyt kaikkineni terveyskeskuksen varassa (johon en ole kahden vuoden aikana onnistunut saamaan lääkäriaikaa, vaikka syy olisi ollut mikä, vaan olen joutunut menemään yksityiselle).
Myönnän, että olen saanut paljon hoitoa ja terapioita, mutta kun olen jo työkyvyttömyyseläkeläinen, minun ei niin kauhean yhteiskuntakelpoinen varmaankaan enää tarvitsekaan olla....
Minulle on myös sanottu, että hädän tullen voin tulla päivystykseen. Hmmmm...... entäs sitten? Entäs jos oloni ei olekaan akuutti, vaan kaiken aikaa ahdistunut ja pelokas?
Sekin on sanottu, että minun tulee syödä lääkkeitä loppuelämä. Huonot ajat voivat uusia - ja voivat ne kuulemma uusia myös lääkityksestä huolimatta.
Tällainen on kuitenkin tilanne meidän kaupungissa - paljon mielenterveyspotilaita, pienet resurssit. Koskahan tilanne räjähtää käsiin - ja tarviiko ihmetellä, miksi maassamme on niin paljon pahoinvointia ja sen(kin) aiheuttamaa väkivaltaa???
Aivan kuin sanottaisiin syöpäpotilaalle, että sori, nyt olet saanut kaikki hoidot, enää emme voi auttaa, menepäs nyt kotiisi ja pärjäile. Voi kun olisi lain asiantuntija, niin osaisi sanoa, voiko näin tehdä. Jos minä olisin terveydenhoitoalalla, päättämässä asioista, niin hankkisin sinulle pysyvän terapian. Mitä sitten vaikka se kestäisi koko elämäsi ajan. Tunnen nytkin 2 ihmistä, jotka kerran kk:ssa saavat käydä juttelemassa itsestään ja ovat tehneet niin jo vuosia! Viimeinen lauseesi on tosi puhutteleva...aivan, paljon on pahoinvoipia ihmisiä ja väkivaltaa. Puhutaan työttömyydestä, minun mielestäni tulisi ottaa kaikki halukkaat saamaan opetusta mielenterv.asioihin. Mutta jokin kiintiö sinnekin on. Ja tarve on olemassa koko ajan ja lisääntyy vain eikä ole riittävästi hlö.kuntaa tai hoitopaikkoja tai terapia-aikoja ymv. Voisikohan veikkauksen rahoja joskus kohdentaa vain mielenterveystyöhön, iästä riippumatta kaikki saisivat hoitoa? Sehän on jo yhteiskunnan velvollisuuskin. Tämä on nyt spekulaatiota kaikki mutta kuka lottovoittaja tarvii 3milj.euroa, tulisiko vähemmälläkin onnelliseksi (tai elämä pilatuksi)? Miten paljon sieltä tulisikaan varoja hoitoalalle?
VastaaPoistaOlen itsekin tk-eläkkeellä, ja koen, että minunkin tulisi saada hoitoa. Silti kunnalliseen psykiatrin olen nähnyt tasan kerran, aikoja ei enää saanut. Keskustelemassa kävin muutaman kerran psykologin kanssa, mutta sitten ei enää aikoja saanut. Resursssipula. Enkä ollut edes eläkkellä vielä.
VastaaPoistaNo, olen nyt käynyt yksityisellä psykiatrilla muutaman kerran vuodessa. Hän minulle eläkelausunnot yms on kirjoittanut. Näin se menee. Se on iso menoerä, joka kerta 110 euroa, josta kela maksaa muutaman kympin takaisin. Mutta katson, että se on pakko, kun yhteiskunta ei auta. Me säästetään sitten jossain muussa.
Lähinnä vitsi, tuo, mikä minullekin sanottiin, että aina voi mennä ensiapu-päivystykseen. Kun koko ajan ahdistaa ja masentaa, ei se mitään auta. Kerran menin, monta vuotta sitten. Nuori sijainen pyöritteli päätään ja soitteli kolleegoilleen. Kirjoitti rauhoittavia. Siinä kaikki.
Just! Minun on jopa annettu ymmärtää, että minun pitäisi osata hoitaa itse itseäni, kun olen ollut sen kaltaisella alalla. Minua ei oma ammatti auta mitään - varsinkin kun se vei aikanaan työuupumukseen ja masennukseen (tai se oli osaltaan vaikuttamassa masennukseen). Mutta toki työn puolesta tiedän mistä sitä apua VOISI saada, jos sitä siis minulle olisi tarjolla. Mietin tuota diagnoosiani; vaikea psykoottinen masennus oli tarpeeksi kova tuomio pistääkseen minut eläkkeelle, muttei oikeuta enää hoitoihin.....
VastaaPoista