Myrskyisä suhde menneisyydestä

Ennen nykyistä miestäni minulla oli myrskyisä suhde erääseen mieheen. Mies oli korkeasti koulutettu, terveysalan ihminen, äärettömän fiksu ja mukava, mutta alkoholisti ja narsisti. Hän ei missään nimessä halunnut kanssani parisuhteeseen, mutta roikkui luonani aina välillä. Ryyppäämässä. En tajua miten annoin hänen olla luonani, sillä hänen käytöksensä oli ihan hirveää. Moitti minua - ja ryyppäsi koko ajan, sotkien elämäni ja huushollini. Päivät saattoivat kulua siten, että hän nukkui suurimman osan päivästä ja välillä havahtui ryyppäämään. Ja minä olin niin hänen lumoissaan, että kannoin hänelle lisää viinaa. Laskeskelimme erään ystäväni kanssa, että silloin kun hänellä oli näitä ryyppyputkia, hän oli käytännössä neljän promillen humalassa koko ajan.
Jätin hänet lopullisesti reilu vuosi sitten. Viime kesänä hän alkoi sitten soitella ja vannoi rakkauttaan ja halusi minut "takaisin". En suostunut ja kerroin, että minulla on toinen mies. Hän uhkasi humalapäissään soittaa miehelleni ja kertoa millainen nainen "oikeasti" olen. En ole tehnyt mitään väärää, mutta silti jotenkin hänen uhkailunsa pelotti. Hän jätti minut kuitenkin rauhaan ja viimeisen vuoden aikana olemme kahdesti jutelleet puhelimessa, hänen ollessaan ihan selvin päin. Hänkin oli löytänyt rinnalleen toisen naisen.
Eilen illalla sain häneltä yllättäen puhelun. Puhelu alkoi rakkaudentunnustuksella ja siitä tiesin hänen olevan pahassa humalassa. Hän vannoi ikäväänsä ja rakkauttansa, mutta minä kehotin häntä soittamaan nykyiselle naisystävälleen. Lopetin puhelun lyhyeen.

Nyt mietin mitä tuo puhelu viestittää. Onko hän alkamassa uudelleen hankalaksi. Hänellä on konstit millä tehdä elämästäni helvettiä, jos hän niin haluaa. Kerroin viime kesänä nykyiselle miehelleni tuosta miehestä ja mitä tämä oli uhkaillut. Mieheni suhtautui asiaan fiksusti, todeten, että kaikilla meillä on menneisyytemme ja hän ei humalaisten puheista välitä. Jotenkin on kuitenkin pelko mielessä...

Saamattomuutta

Olen nyt ihan pahuksen saamaton! Huusholli huutaa pölynimuria ja pölyrättiä, ikkunat ovat kissan nenänjäljissä ja pyykkivuori kasvaa kylpyhuoneessa! Mies kyllä auttaa, jos saan aikaiseksi itse ryhtyä hommiin, mutta hänkin poloinen on melko apaattisena nyt. Työttömänä ja rahattomana.
Ruokaa en ole saanut tehtyä viikkoihin, olemme olleet sen suhteen miehen viitseliäisyyden varassa jo pitkän aikaa. Ja kaupan einesten.

Mies lähti naapurikaupunkiin tekemään kauppakirjoja myymästään asunnosta. Sekin meni hävyttömän halvalla. Rahat ehkä juuri ja juuri riittävät remonttilaskujen maksuun. Elämisen kustantamisesta ei ole tietoa. Kelakin panttaa peruspäivärahoja - emme edes tiedä onko mies oikeutettu edes niihin! Pitkään maasta poissa olleena mies saattaa nääs joutua kielikurssillekin vielä...

Minun pitäisi nyt saada jostakin pientä potkua persauksille ja lähteä puolen tunnin päästä kuntosalille. Laihdutus ja kunnon hoitokin ovat jääneet retuperälle ja leikkaus lähenee koko ajan (leikkausaikaa ei ole vielä annettu).
Taidan mennä kaupan kautta ja ostaa itselleni palkkioksi munkkipossun ja irtokarkkia. Hah!

Kissakin vonkuu kevättuskissaan. Sille pitäisi varata sterilointiaika, kun vain saisi aikaiseksi!

Ei nyt tahdo tulla oikein mistään mitään...

Fibromyalgia

Minulla on joskus vuosia sitten todettu tällainenkin vitsaus kuin fibromyalgia (krooninen kipuoireyhtymä). Tauti on aika-ajoin melko kovaoireinen, vaikka pientä helpotusta on suonut Cymbalta-nimisen lääkkeen käyttöönotto (määrättiin minulla masennukseen, mutta näyttää auttavan hiukan myös fibroon).

Reumaliitto määrittelee fibromyalgian oireita seuraavasti: "Fibromyalgian tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä tai viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Saunassa kipu lievittyy, mutta saunan jälkeen kivut pahenevat (saunakrapula).
Fibromyalgiaa sairastavilla väsymys, uupumus ja voimattomuus, turvotuksen ja puutumisen tunne ovat myös yleisiä. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen lisäksi heillä voi olla päänsärkyä, kuukautis-, maha- ja virtsaelinkipuja. Monet potilaat kokevat niveltensä turpoavan, vaikka lääkäri ei tällaista havaitsisikaan.
Sairastuneet uupuvat ja väsyvät nopeasti henkisessä paineessa. Lähes kaikki potilaat kertovat kärsivänsä lepoa antamattomasta unesta."

Viime päivinä olen ollut erityisen kipeä. Joka paikka on kuin hakattu ja tulehtunut ja jäykkä, alavatsa ja alaselkä jäytävät myös kuin tulehduksen kourissa, pää kipeä ja sekin kuin tulehtunut. Olen myös uupunut, en millään jaksaisi edes kättä nostaa, saati kävellä!
Nyt on ns. koiranilma. Kalsea, hiukan tuulee ja sataa räntää. Oletan, että kipuni ovat valtautuneet osittain sään vuoksi. Toinen syy saattaa olla stressaantuminen. Mietin hirveästi nyt asioita, samalla ahdistun.  On niin paljon kaikenlaista: terveys, ihmissuhteet, remontti, muuttaminen, lasten pärjääminen, miehen stressit jne. Kunhan ei masennus vaan alkaisi nostaa kovasti päätään.

Kaikenlaista vitsausta ihmisellä pitääkin olla!

Fiiliksiä

"Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat, tulkaa kotiin, myöskin sä saartava kauneuden kaipuu! Ettekö nää miten valkeus vaipuu...."

Eino Leino oli runoilija, joka tunsi myös ihmiselon synkän puolen. Tänään on helppo samaistua leinonpoikaan, rypeä murheen alhossa ja nähdä vain himmeneviä tähtiä...

Jotkut päivät vaan ovat niitä päiviä, että mistään ei tule mitään, ajatukset kamppaavat polvilleen ja paha olo läpsii kasvoille nurkan takaa....
Kevätfiilis ei millään halua nyt tulla. Olo on kuin muulilauman alle jääneellä. Välillä jopa pahempi. Kun saisi nukkua talviunta ja ladata akkuja kesää varten. Vetää verhot kiinni ja lukita ovet ja anoa kuin sukulaismiehen auto käynnistymisongelmissaan talvipakkasilla:
"Kev-vääm-mäl-lä"!!!

Tulee toisiakin päiviä. Ihania, valoisia, suloisia päiviä! Ja silloin soi mielessä taas uudet sävelet, niinkuin Leinon Einollakin:

" En, enhän muuta ma tahdokaan kuin laulaa, laulaa, niin laulaa, kun laulut mun helkkyvät rinnassain ja pyrkivät pitkin kaulaa."

Syyllisyys

Eilen sain viimein sanottua miehelle sen, mikä minua painaa ja aika-ajoin ahdistaa: syyllisyys!

Olen ihminen, joka kantaa syyllisyyttä milloin mistäkin, mutta suurin taakkani on ollut syyllisyys siitä, että jätin edellisen mieheni. Noin vain, ilman ennakkovaroituksia! Olen jälkikäteen miettinyt ja psykiatrinkin kanssa pohtinut mikä minut ajoi tuohon tilanteeseen. Olin vuosia ollut masentunut ja ahdistunut, kun viiimein pääsin sairaalahoitoon. Työkyvyn arvioinnin lisäksi siellä muutettiin lääkitystäni ja sain erilaisia terapioita, ja olotilani muuttui noiden kolmentoista viikon aikana uskomattomasti! Aloin piristyä ja yhtäkkiä maailma alkoi näyttää ihanalta ja innostavalta ja uudelta! Kaikki vanha tuntui turhalta ja jokin sai minut uskomaan myös siihen, että mieheni kuuluu menneisyyteen, että hänellä ei ole sijaa uudessa, ihanassa maailmassani! Toki meillä oli ollut avioliitossa melko ylipääsemättömiä ongelmia, mutta siltikin ilmoitukseni oli hänelle shokki! Minä viis veisasin siitä ja aloin elää uutta elämääni vapaana ja iloisena sinkkuna! Tein monenlaista, mitä olen jälkikäteen katunut ja olenkin usein miettinyt, että onko minut väärin diagnosoitu, että sairastanko sittenkin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Juttelin siitä psykiatrininkin kanssa ja hän totesi, että joskus pitkän masennusjakson jälkeen tulee ihmiselle maaninen olo ilman, että hän sairastaa kaksisuuntaista.

No, tapasin tämän nykyisen mieheni viime keväänä ja hänen myötään elämäni rauhoittui ja palasi uomilleen, olin hyvin onnellinen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut tuntea entistä enemmän syyllisyyttä entisen mieheni jättämisestä. Aika-ajoin jopa niin, että koen, että minulla ei ole oikeutta uuteen onneen. Eilen oli taas sellainen ilta, että kurkkua kuristi ja mahassa kiersi ja ajatukset kiersivät pahassa olossa ja syyllisyydessä.  Päätin ottaa riskin ja kertoa miehelleni mikä minua ahdistaa. Sen sanottuani hän meni hiljaiseksi, alkoi kaivella vaatteitaan kaapistaan ja tostesi, että "tämä oli kai sitten tässä"! Sain hänet jäämään ja koitin puhua hänelle miltä minusta tuntuu ja etten missään nimessä palaisi enää entiseni luokse, sillä avioliitossamme olleet ristiriidat ovat edelleen olemassa. Mies jäi kotiin, mutta jäi valvomaan kun itse kävin väsyneenä yöpuulle.
Aamulla mies sanoi, että haluaa jatkaa kanssani, mutta hän ei halua sitoa minua, koska olen niin perhekeskeinen. omien sanojensa mukaan hän halusi jättää minulle tilaa olla ja tulla ja lähteä niinkuin haluan. Että hänen kotinsa (se meidän remontoima talo) oli oleva minulle avoin ja saisin pitää sitä kotinani, mutta hän ei katkeroituisi jos päättäisin lähteä kokonaan!
Nyt en tiedä, onko minulla hyvä vai paha olo. Tiedän aiheuttaneeni tuskaa myös tälle nykyiselle miehelleni. Olen ihan voimaton. Kiitollinen siitä, että hän ei jätä minua, mutta pahalla mielellä siitä, että hän itse ei uskalla nyt sitoutua täysillä minuun! Voiko ihminen todellakin itse pilata onnensa tällä tavalla??? Missä menee raja mitä kertoa toiselle, mitä ei!  Mies on ollut koko aamun tavattoman lempeä, mutta sanoi mm että "on hyvä välillä pudota maan pinnalle".......

Kaipaus

Entisessä elämässä minulla oli ihana puutarha, jota rakensin 17 vuotta! Sitä kaipaan - välillä itkenkin!

Lähtö

Mies lähti - ja minun kerjäämänä tuli takaisin taas!

Jo myrkyn lykkäs!

Mies jäi työttömäksi viime marraskuussa ja on siitä lähtien odottanut päätöstä liiton päivärahoista. Mies kun oli reppumiehenä ulkomailla, on ihan "normaalia", että vastaus viipyy. Eilen oli sitten vastaus viimein tullut ja päätös on kielteinen!!! Kun on ollut liian pitkään ulkomailla töissä (kun kotimaasta ei töitä löytynyt), niin ansiosidonnaista ei makseta! On oltava kotimaan töissä vähintään 4 viikkoa, että ansiosidonnaisen saisi ja sittenkin se maksetaan niistä kotimaan ansioista (jotka todennäköisesti paljon pienemmät), ei ulkomaan ansioista, vaikka mies on koko työuransa maksanut säännöllisesti liitolle. Voi kökkö!
Mies on aivan kuin maansa myynyt, eikä ihme! Remontti taloon on vienyt kaikki säästöt, eikä riitäkään, vaan on pitänyt laittaa kaupunkiasunto myyntiin (sekin pilkkahinnalla, kun ko kaupungissa ylitarjontaa asunnoista), ja siitäkään ei nyt ole kuulunut mitään. Nyt pitää laittaa autokin myyntiin. Mies kokee olevansa luuseri, kun ei ole saanut asioitansa hoidettua (minä väitän toista!) ja käyttäytyy nyt sen mukaan ja murehtii!
Minä laittaisin oman kaupunkiasuntoni vuokralle, mutta mies ei anna...

Pääsiäisen jälkeen alkaa ankara soittelu tutuille työnantajille reppufirmoihin. Joko tulee lähtö ulkomaille tai sitten, jos hyvin käy, löytyy edes se lyhyt pätkä kotimaasta... tai sitten ei löydy mitään, vaan kituutetaan ansiosidonnaisella...

Nyt kysytään voimia ja rakkautta vaimolta!

Kipu

Se jyskyttää, jomottaa, juilii, pistelee. Se puristaa, kiristää ja säkenöi. Se saapuu nopeana sähköiskuna tai hitaasti hiipien. Se iskee kuin terävä puukko, se nuijii kuin raskain vasara. Se porautuu syvimpään ja kovertaa sisältäpäin, se levittäytyy pinnalle ja tukahduttaa. Se kietoo puristavaan vaippaansa. Se ei päästä otteestaan.

Se täyttää ajatuksesi ja koko pääsi, se riehuu silmäsi takana ja korviesi juuressa. Se puree hammastasi ja jumiuttaa leukasi.
Se valtaa niskasi ja hartiasi, vie mukanaan koko selkäsi. Se polttaa kupeissasi ja vatsassasi. Käsivartesi eivät enää ole sinun, sillä se ottaa ne käyttöönsä. Jalkasi eivät enää kannata sinua, sillä se on saanut ne valtaansa.

Aamulla se on hereillä jo ennen sinua. Päivät se seuraa rinnallasi. Illallakaan se ei jätä sinua. Yöllä se asettuu vierellesi ja tunkeutuu mukaan uniisi.

Joskus, kuin kiusatakseen, se piiloutuu nurkan taakse, mutta katselee sieltä ahnaasti ja väsymättä. Se tulee silloin kun eniten pelkäät ja odotat sitä. Se yllättää, kun uskot olevasi turvassa. Se palaa ilkkuen takaisin, kun luulit jo päässeesi siitä.

Se on pysyvä matkatoveri. Uskollinen kumppani. Se on osa sinua. Halusit tai et.

Mitähän tästä tulee???

Mies lähti vihapäissään ajamaan sadan kilometrin päähän naapurikaupunkiin ottamaan talkooväen vakuutusta, kun edellinen oli loppunut. Vihapäissään siksi, että pakotin hänet ottamaan vakuutuksen, muutenhan olisimme lirissä, jos jollekulle sattuisi jotakin rakennuksella. Ja vihapäissään ja epätoivoissaan siksi, että rahat tilillä uhkaavat loppua eikä uutta ole näköpiirissä. Työttömyyspäivärahapäätöstä hän odottelee edelleen. Ja se päätös saattaa viipyä vielä jopa puoli vuotta, sillä se jumii maassa, jossa hän oli töissä ja siellä kulkee kaikki aina hitaasti eteenpäin... Laskuja meillä on tulossa niin paljon, että tilillä olevat rahat eivät riitä! Nyt tarvittaisiin esirukouksia, että työttömyyspäivärahat alkaisivat tulla ja hän saisi kaupunkiasunnon myytyä nopeasti!

Raha oli aamuisen riitammekin aiheena. Saimme sen sovittua, mutta minä onneton muistutin häntä vakuutuksesta. Soittamaan hän ei suostunut vakuutusyhtiöön, vaan päätti lähteä autolla kotikaupunkiinsa hoitamaan asian (olisi meidänkin kaupungissa ollut ko vakuutusyhtiön konttori). No, ehkä hän nyt tarvitsi tämän irtioton. Toivottavasti ajaa maltilla. Mitähän tästä tulee???