Luomisen tuskaa

Minua vaivaa luomisen tuska. Olen tullut siihen tulokseen pohtiessani mikä minua nykyisin riepoo, nyppii, tympii, ahdistaa, valvottaa, pistää levottomaksi jne  - ja miksi en edelleenkään ole onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä on, vaan koko ajan pyrin löytämään ja saamaan ja keksimään jotain.

Jumala kai näki parhaaksi antaa minulle luomisen tuskan, niin kuin on antanut osaajille - taidemaalareille, piirtäjille, askartelijoille, kuvanveistäjille, arkkitehdeille, insinööreille, sepille, lasipuhaltajille, laulajille, lavastajille, valokuvaajille, toimittajille, soittajille, säveltäjille, kirjailijoille, näyttelijöille, runonlausujille, leipureille, kirvesmiehille, kokeille ja mitä niitä nyt onkaan.
Antoi sen saman tuskan, mutta unohti antaa keinon millä sitä tuskaa voisi purkaa!

Minähän en osaa mitään. Siis kunnolla. Olen keskinkertainen tai huono kaikessa mihin ryhdyn. En osaa mitään, en jaksa keskittyä mihinkään, en innostu mistään. Aina kun yritän jotakin, se lopahtaa ennenkuin on kunnolla alkanutkaan. Tai sitten en viitsi alkaa ollenkaan, kun en kerta osaa.

Voi Jumala, kun kerran minut keskinkertaiseksi loit, mutta siitä huolimatta annoit minulle tämän hiertävän luomisen tuskan, niin osoita minulle minun konstini, minun kykyni ja minun mahdollisuuteni !!!!
En halua olla se, joka rypee luomisen tuskassa osaamatta tehdä asialle mitään!
Vai onko se sittenkin se minun osani???

Ei nämä koskaan lopu

Minua varmaan pidetään kummajaisena, kun sairastan niin paljon kaikenlaista. Ihmettelen minä itsekin, mitä se Luoja on ajatellut, kun on tällaisen sekundakappaleen luonut, vai pitääkö sitä katsoa itseensä ja hiukan peiliin, että KUKA nämä ongelmat onkaan aiheuttanut.....

Polvileikkaukset menivät hyvin, mutta nyt on  kesäkuussa leikattu polvi ruvennut oireilemaan. Se vihlaisee kipeästi sääriluun päältä, kun kävelen. Pelottaa että siinä on tulehdus - tai sitten se ei vain kestä niitä kuutta ylimääräistä kiloa, jotka ovat leikkauksen jälkeen kannettavakseni kasautuneet (Tiedän kyllä miksi ovat kasautuneet: vähän liikuntaa ja paljon herkkuja - ja puolisentoista kiloa saa kuulemma laittaa keinonivelten piikkiin!).

Sain lähetteen sappileikkaukseen. Sappi on oireillut polvileikkausten jälkeen taas enemmän. Liekö syynä stressi vai syödyt herkut, mene ja tiedä. Sappikivet löytyivät jo kymmenisen vuotta sitten, mutta en lähetteestä huolimatta uskaltanut mennä leikkaukseen, vaan peruin sen noin kuusi kertaa. Viimeisellä kerralla hoitaja kysyi kirurgilta mitä tehdään, kun rouva ei uskalla tulla leikkaukseen. Kirurgi vastasi: "Käske tulla kun uskaltaa". Kuulin sen selvästi puhelimeen :D! No, nyt on se hetki, kun uskallan. Sen verran hyvät kokemukset polvioperaatioista, että tuskin (!) sapen kanssa sen pahemmin käy (vaikka olenkin muutamilta tahoilta kuullut kauhukertomuksia ko leikkauksista)!

Ensi viikolla menen naistentautien polille. Muutoksia papassa. Perhana. Tekevät omat tutkimuksensa ja ottavat kai koepaloja. Perhana. En tykkää. Jos mitä inhoan, se on juuri gynekologiset tutkimukset. Pah! En niinkään pelkää mitä sieltä löytyy. Tympäisee vain ylimääräinen touhotus :(.

Minulle on laitettu lähete myös mahalaukun tähystykseen. Menen siis nielemään letkua. Puhuttiin myös suoliston tähystyksestä, en tiedä tehdäänkö se saman pään kautta vai eri reittiä. Syynä mahaoireet, jotka alkoivat jo kesällä, kun jouduin alkaa syödä vahvoja kipulääkkeitä. Yhdessä mielialalääkkeitteni kanssa ne ovat aikapommi, kuulemma. Nyt se pommi on alkanut tikittää, vaikka syön myös tupla-annoksen mahansuojalääkettä. Lääkäri käski vaihtaa kipulääkkeen buranaan, joka on kuulemma maineestaan huolimatta parempi vaihtoehto kuin se toinen kipulääke. Höh!

Kolmoishermosärkyni on herätellyt itseään. Se tunkeutuu leukaluuhun aina tiettyyn aikaan illasta. Ensin alaleukaan, palaa takaisin ja siirtyy sitten yläleukaan. Tätä sähköiskumaista vuorottelua kestää tunteroisen ja sitten se katoaa. Epäilen, että laukaiseva tekijä on iltaisin syömäni sitkeät  leukaniveliä työllistävät irtokarkit. Aivan oikein: lopetin niiden syömisen ja siirryn suklaaseen......

Paljon olisi kerrottavaa myös masennuksen oireilusta, fibrokipujen vaihtelusta, selän jomotuksesta ja päänsäryistä, mutta ne ovat niin vanhaa kamaa, että jääköön tällä kertaa. Pointti tuli kuitenkin varmaan selväksi: olen aika maanantaikappale.....

Pitkästä aikaa!

Täällä ollaan taas, pitkän ajan jälkeen!

Paljon on tapahtunut - ja toisaalta ei juuri mitään. No, parasta on kuitenkin se, että nyt on molemmat polvet leikattu ja tulos on oikein hyvä. En vain tahdo saada itseäni liikkeelle, vaan laiskana olla jollotan kotona enkä juuri liiku mihinkään.

Ehkä syy on siinä, että mieskään ei juuri kotoa pois liiku. Hän on selkeästi vaipunut apatiaan, kun töitä ei löydy. Rahat alkavat loppua. Mikään ei kiinnosta. Vähän väliä hän vaipuu synkkyyteen ja miettii henkilökohtaista konkurssiaan.

Minä pitkästyn - en aivan tällaista elämää odottanut, vaan kuvittelin, että edes jossakin kävisimme välillä (asumme nyt siis maalla). Voisinhan minä mennäkin, minullahan on oma auto. Mutta en millään raaski jättää miestä yksin happanemaan omiin ajatuksiinsa. Sitäpaitsi kaikki minulta laskujen jälkeen liikenevät rahat tarvitaan ruokaan. Bensaan ei siis kamalasti jää varaa - saati sitten huvituksiin.

Voin kai sanoa jo, että olen välillä aika kyllästynyt. Tämä ei sittenkään riitä. Se menneissyyteni narsistinen miessuhteeni ennusti  viime viikolla soittaessaan,  etten kauan tässä suhteessa tule pysymään, koska kaipaan ja haluan koko ajan parempaa.... En halua antaa periksi. Rakastan tätä miestäni, ja elämäni on kuitenkin hyvin turvallista, vaikka tylsää onkin.......

Kun saisi hieman töpinää tuohon mieheen, saattaisi omakin vauhti hiukan parantua!

Leikkausaika saapui!

No nyt tuli tieto polven tekonivelleikkauksesta! 14.6. on leikkaus, mikäli kaikki menee hyvin, eikä esteitä ole. Nyt alkoi jännittää! Painoni ei ole tippunut tarvittavia kiloja, joten pelkään, että minut lähetetään maitojunalla kotiin. Kestän sen kyllä, mutta miehelle se olisi pettymys. Hän niin odottaa, että saisin itseni kuntoon ja pääsisimme yhdessä liikkumaan.

Leikkaus ei tule parhaaseen mahdolliseen aikaan - olisin niin halunnut laittaa pihaa tänä kesänä! Toisaalta, kun olemme vasta muuttaneet ja vieraita varmaan käy paljon, niin kukaan ei odotakaan, että olisin leiponut kaapit täyteen herkkuja (olen siinä huono), vaan voin huoleti nauttia vieraiden kanssa kahveja miehen ostamien kaupannisujen kyydittäminä...

Pelkään leikkausta ja siihen liittyviä komplikaatioita. En pelkää itse leikkausta, se ilmeisesti tapahtuu puudutuksessa, koska saan ottaa mielimusiikkiani mukaan leikkaukseen. En myöskään pelkää kipuja tai sitä etten enää pääsisikään liikkeelle. Uskon, että niistä selviän. Sitä pelkään, että saan veritulpan ja kuolen unissani. Hyvästejä jättämättä. Haluan elää vielä pitkään - vastahan löysin onneni!

Myrskyisä suhde menneisyydestä

Ennen nykyistä miestäni minulla oli myrskyisä suhde erääseen mieheen. Mies oli korkeasti koulutettu, terveysalan ihminen, äärettömän fiksu ja mukava, mutta alkoholisti ja narsisti. Hän ei missään nimessä halunnut kanssani parisuhteeseen, mutta roikkui luonani aina välillä. Ryyppäämässä. En tajua miten annoin hänen olla luonani, sillä hänen käytöksensä oli ihan hirveää. Moitti minua - ja ryyppäsi koko ajan, sotkien elämäni ja huushollini. Päivät saattoivat kulua siten, että hän nukkui suurimman osan päivästä ja välillä havahtui ryyppäämään. Ja minä olin niin hänen lumoissaan, että kannoin hänelle lisää viinaa. Laskeskelimme erään ystäväni kanssa, että silloin kun hänellä oli näitä ryyppyputkia, hän oli käytännössä neljän promillen humalassa koko ajan.
Jätin hänet lopullisesti reilu vuosi sitten. Viime kesänä hän alkoi sitten soitella ja vannoi rakkauttaan ja halusi minut "takaisin". En suostunut ja kerroin, että minulla on toinen mies. Hän uhkasi humalapäissään soittaa miehelleni ja kertoa millainen nainen "oikeasti" olen. En ole tehnyt mitään väärää, mutta silti jotenkin hänen uhkailunsa pelotti. Hän jätti minut kuitenkin rauhaan ja viimeisen vuoden aikana olemme kahdesti jutelleet puhelimessa, hänen ollessaan ihan selvin päin. Hänkin oli löytänyt rinnalleen toisen naisen.
Eilen illalla sain häneltä yllättäen puhelun. Puhelu alkoi rakkaudentunnustuksella ja siitä tiesin hänen olevan pahassa humalassa. Hän vannoi ikäväänsä ja rakkauttansa, mutta minä kehotin häntä soittamaan nykyiselle naisystävälleen. Lopetin puhelun lyhyeen.

Nyt mietin mitä tuo puhelu viestittää. Onko hän alkamassa uudelleen hankalaksi. Hänellä on konstit millä tehdä elämästäni helvettiä, jos hän niin haluaa. Kerroin viime kesänä nykyiselle miehelleni tuosta miehestä ja mitä tämä oli uhkaillut. Mieheni suhtautui asiaan fiksusti, todeten, että kaikilla meillä on menneisyytemme ja hän ei humalaisten puheista välitä. Jotenkin on kuitenkin pelko mielessä...

Saamattomuutta

Olen nyt ihan pahuksen saamaton! Huusholli huutaa pölynimuria ja pölyrättiä, ikkunat ovat kissan nenänjäljissä ja pyykkivuori kasvaa kylpyhuoneessa! Mies kyllä auttaa, jos saan aikaiseksi itse ryhtyä hommiin, mutta hänkin poloinen on melko apaattisena nyt. Työttömänä ja rahattomana.
Ruokaa en ole saanut tehtyä viikkoihin, olemme olleet sen suhteen miehen viitseliäisyyden varassa jo pitkän aikaa. Ja kaupan einesten.

Mies lähti naapurikaupunkiin tekemään kauppakirjoja myymästään asunnosta. Sekin meni hävyttömän halvalla. Rahat ehkä juuri ja juuri riittävät remonttilaskujen maksuun. Elämisen kustantamisesta ei ole tietoa. Kelakin panttaa peruspäivärahoja - emme edes tiedä onko mies oikeutettu edes niihin! Pitkään maasta poissa olleena mies saattaa nääs joutua kielikurssillekin vielä...

Minun pitäisi nyt saada jostakin pientä potkua persauksille ja lähteä puolen tunnin päästä kuntosalille. Laihdutus ja kunnon hoitokin ovat jääneet retuperälle ja leikkaus lähenee koko ajan (leikkausaikaa ei ole vielä annettu).
Taidan mennä kaupan kautta ja ostaa itselleni palkkioksi munkkipossun ja irtokarkkia. Hah!

Kissakin vonkuu kevättuskissaan. Sille pitäisi varata sterilointiaika, kun vain saisi aikaiseksi!

Ei nyt tahdo tulla oikein mistään mitään...

Fibromyalgia

Minulla on joskus vuosia sitten todettu tällainenkin vitsaus kuin fibromyalgia (krooninen kipuoireyhtymä). Tauti on aika-ajoin melko kovaoireinen, vaikka pientä helpotusta on suonut Cymbalta-nimisen lääkkeen käyttöönotto (määrättiin minulla masennukseen, mutta näyttää auttavan hiukan myös fibroon).

Reumaliitto määrittelee fibromyalgian oireita seuraavasti: "Fibromyalgian tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä tai viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Saunassa kipu lievittyy, mutta saunan jälkeen kivut pahenevat (saunakrapula).
Fibromyalgiaa sairastavilla väsymys, uupumus ja voimattomuus, turvotuksen ja puutumisen tunne ovat myös yleisiä. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen lisäksi heillä voi olla päänsärkyä, kuukautis-, maha- ja virtsaelinkipuja. Monet potilaat kokevat niveltensä turpoavan, vaikka lääkäri ei tällaista havaitsisikaan.
Sairastuneet uupuvat ja väsyvät nopeasti henkisessä paineessa. Lähes kaikki potilaat kertovat kärsivänsä lepoa antamattomasta unesta."

Viime päivinä olen ollut erityisen kipeä. Joka paikka on kuin hakattu ja tulehtunut ja jäykkä, alavatsa ja alaselkä jäytävät myös kuin tulehduksen kourissa, pää kipeä ja sekin kuin tulehtunut. Olen myös uupunut, en millään jaksaisi edes kättä nostaa, saati kävellä!
Nyt on ns. koiranilma. Kalsea, hiukan tuulee ja sataa räntää. Oletan, että kipuni ovat valtautuneet osittain sään vuoksi. Toinen syy saattaa olla stressaantuminen. Mietin hirveästi nyt asioita, samalla ahdistun.  On niin paljon kaikenlaista: terveys, ihmissuhteet, remontti, muuttaminen, lasten pärjääminen, miehen stressit jne. Kunhan ei masennus vaan alkaisi nostaa kovasti päätään.

Kaikenlaista vitsausta ihmisellä pitääkin olla!